perjantai 11. heinäkuuta 2014

Mörköjä etsimässä Harjusjärveltä

Kopteri kentällä, pientä jännitystä ilmassa, tavaraa on paljon mutta jälleen kerran kaikki saadaan mahtumaan kyytiin. Suur-harjusta kanssani lähtee kalastamaan Eki,Antti, Mika ja Toni.




Kohteeseen päästyämme, ”Harjusjärvelle”, pystytimme ensimmäisenä lavvut ja viritimme vavat, hörppäsimme pannukahvit. Ei muuta kun kahluuvermeet päälle ja siimat kireälle :)

Ensimmäisen kalan koukuttaa Mika, kaunis harjus.


Eikä Mikan harjus jäänyt reissun ainoaksi yli 50 cm . Kalastimme yhteensä 5 päivää, joista yhtenä päivänä kävimme päiväretken läheisellä joella. Aivan leiripaikan edestä saimme harjuksia erittäin hyvin yhteensä koko reissun aikana noin 85 yli 40 cm harjusta, joista 62 kpl oli yli 50 cm. Välillä tuntui, että tämähän käy aivan liian helpoksi, kun heitto ja kala tahtia nousi harjusta. Seitsemän näistä kaloista päätyi nälkästen kalastajien mahaan. Loput harjukset päästimme kasvamaan vielä hirmuisimmaksi. Muutama haukikin innostui perhoista. Selvästi tuon järven harjuksien mieli perhot olivat: pieni ruskea kuulapää, punanen liitsi ja kumijalka

Tonin ja Ekin mahti harjukset




 Reissun suurimman harjuksen nappasi Antti 58 cm mörkö.



Kelit vaihtelivat täysin ääripäistä toiseen: tuulista, räntäsadetta, hallaa, auringon paistetta ja hellettä. Meidän onneksi sääsket eivät olleet vielä heränneet, joten saimme nauttia rauhassa olostamme, ilman ”ystäviä”.



Jokipäivänä ei tullut mikään hurja saalis, lähinnä semmoinen paluu maanpinnalla päivä, muutama pieni harjus ja taimen sieltä saatiin koukutettua. Onneksi sää ei ollut kovinkaan helteinen vaan juuri sopiva retkipäiväksi. Maisemat olivat siellä kohdallaan. Ei niitä voinut kuin hämmästellä. Paikan kruunasi taivaalla kuninkaallisesti liitelevä kotka.



Jotenkin vaan se menee niin, että reissussa sitä syö paremmin kuin kotona. Herkuttelimme, Porokeitolla, savuharreilla ja foliokalalla sekä jälkkäriksi letuilla, muutamaankin otteeseen. Lettuja herkutellessani helteisenä päivänä eräälle letunpaistajalle tuli niin lämmin, että paitakin sai lähteä.
Iltaisin tulilla istuessa saimme nauraa vatsalihakset kipeiksi. Varsinkin kun Eki innostui kertomaan tarinoita.












Kaikki kiva loppuu aina liian äkkiä, niin kävi tällekkin reissulle.
Tavarat pakattu, mahtavia muistoja mielessä,uusia ennätyksiä mörkö harjuksista ja uusia niksejä ja kikkoja takataskussa. Ainahan sitä voi oppia jotain uutta.














Vielä lähtökahvit ja kopterin ääni kuuluikin jo.



Tahdon kiittää vielä kaikkia teitä, jotka olivat matkassa mukana.. :)

Mitäpä tässä lisämään, eiköhän klipissä selviä mikä oli tämän reissun fiilis!








-Emilia-